Nähtävyydet
Nilsän kirkko
puh. 017 481 050
www.nilsia.fi/seurakunta
Nykyinen kirkko valmistui v. 1905 ja vihittiin käyttöön 1906. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck. Rakennusaineena on käytetty Tahkovuorelta louhittua Nilsiän kvartsiittia. Kirkko edustaa pääpiirteissään goottilaista tyyliä, mutta siinä on myös kansallisromanttista piirteitä. Istumatilaa on 1200 henkilölle. 1906. Juho Rissasen maalaama alttaritaulu on vuodelta 1907. Kirkonmäellä Ukko-Paavo Ruotsalaisen muistomerkki
Vanhan kirkon puisto
Nilsiän keskustassa
www.nilsia.fi/seurakunta
Seurakunnan ensimmäinen kirkko, rukoushuone, valmistui 1750-luvulla, mutta havaittiin pitkällisen rakennusvaiheensa loputtua jo alimmaisista hirsistään lahoksi ja purettiin. Toinen kirkko oli vuonna 1797 valmistunut puinen ristikirkko. Molemmat kirkot sijaitsivat nykyisen sankarihautausmaan vieressä. Vuonna 1843 rakennettu kellotapuli on edelleen paikoillaan ja edustaa varhaista uusgoottilaista tyyliä. Ukko-Paavo Ruotsalaisen hauta. Sotien sankarihaudat. Nälkävuosina nälkään kuolleiden muistomerkki v. 1865-1867.
Ortodoksinen kirkko
Laitisenmäentie, 73300 Nilsä
Auki sopimuksen mukaan.
Tiedustelut Mikael Rinnemaa
puh. 017 464 2158
040 507 6153
Simolan kotiseutukeskus
Museo on avoinna 12.2. - 14.4.2010 ma-su klo 11-15, muuna aikana sopimuksen mukaan.
Nilsiän museo on Nilsiän perinne- ja kulttuuriyhdistyksen ylläpitämä museo, jonka tavoitteena on esitellä Nilsiän historiaa mahdollisimman monipuolisesti. Museon mittavan esinekokoelman perustan muodostavat vuonna 1977 perustettuun Simolan kotiseutumuseoon kootut, talonpoikaiseen elämänmuotoon – metsästykseen, kalastukseen, maanviljelyyn ja karjanhoitoon – liittyneet esineet. Sittemmin kokoelmat ovat täydentyneet mm. urheiluun, musiikin harrastamiseen, koulunkäyntiin, paikalliseen uskonelämään sekä sotiemme historiaan liittyvällä esineistöllä. Museon erikoisuuksiin kuuluvat mm. Tahkonlahdelta 1800-luvun lopulla löytynyt villamammutin poskihammas, laaja kivikokoelma sekä mittava kokoelma Arabian kahviastioita.
Kotiseutukeskuksen päärakennuksessa ja aitassa esillä olevan museon perusnäyttelyn ohella museo kokoaa ja ylläpitää teemaltaan vaihtuvia näyttelyitä. Museon yhteydessä toimii myös kahvio ja museokauppa.
Tiedustelut:
Ulla Kakkinen puh. 050 350 6022
Matti Töyräs puh. 044 260 9846
www.nilsiankotiseutukeskus.fi
Pääsymaksut:
Aikuiset 3 €, alle 12 v. 1 €.
Paavo Ruotsalaisen savupirtti-museo
Aholansaari 19, 73310 Tahkovuori
puh. 050 464 1000
Avoinna jatkuvasti, kelirikkoaikana suljettu
www.aholansaari.fi
Paavon pirtti on Aholansaaren arvokkain rakennus. Se on museoviraston suojelema kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde. Rakennus on otettu museokäyttöön ja 1930-luvulla. Nykyisin sitä käytetään Paavo Ruotsalaisen museona, seuratupana ja opetustilana.
Ukko-Paavon pirtti koostuu kolmesta erillisestä hirsikehästä ja niitä yhdistävästä eteistilasta. 1830-luvulta ovat peräisin Paavon ja Riitan kamarit; suuri savutupa on Paavo Ruotsalaisen kuolinvuodelta 1852 ja keittiö 1900-luvun alkupuolelta.
Rovasti Kleofas Hyvämäen aikana - vuoden 1913 jälkeen - rakennusta muokattiin nykyiseen ulkoasuunsa. Rakennusrunkojen keskinäiset suhteet, eteistilan muoto ja yhtenäinen vesikatto ovat siltä ajalta. Keittiön ja kamarien alla oleva betoniperustus tehtiin 1930-luvulla. 1940-luvulla, heti sodan jälkeen rakennuksessa tehtiin joitakin pienempiä korjauksia.
Ennen vuoden 1952 Nilsiän Herättäjäjuhlia rakennusta kunnostettiin perusteellisemmin. Lahoja hirsiä vaihdettiin sekä seinien alaosiin että välilaipioiden tasalle. Lattiat uusittiin suurelta osin kokoamalla eri kohteista vanhoja, leveitä lankkuja. Tuvan vesikatto, joka siihen saakka oli turvekattona uusittiin malkakatoksi. Keittiön ja kamarien päälle jäi tuolloin vanha malkakatto.
1982 vesikatto uusittiin kokonaan tekemällä huopakatto, jonka päälle asennettiin uudet tuohet ja riu'ut eli malkapuut. Katteen alustaksi tehtiin uusi ruodelaudoitus. Räystäillä juurakkokoukut kannattelevat lautaa, johon malat nojaavat. Keittiön ja kamarien savupiiput poistettiin katon yläpuolisilta osin tässä vaiheessa.
Lastukosken kanava-alue
10 km Nurmekseen päin, vanha mutta edelleen toimiva sulkukanava Syvärin ja Vuotjärven välissä. Puistomaisella kanava-alueella kioski ja koskikalastuspaikka, turvalliset heittopaikat myös liikuntarajoitteisille.
www.lastukoskenkylat.com
Tahkonrinteiden tuolihissi
Tahkonrinteiden tuolihissi pyörii maisemahissinä kesäaikaan keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 13-16.
Lippujen lunastus hissin ala-asemalta. Tahkon laella toimiva ravintola Pehkubaari palvelee tuolihissin yläasemalla hissin aukioloaikojen mukaan, tilauksesta avoinna myös muina aikoina. Varaukset puh. 044 067 1808. Hissin laituriin pääsee suoraan myös veneellä ja Syvärin kuningatar-laivalla (aikataulut kohdassa muita palveluje). Ryhmille tarvittaessa "tilausajo".
Huom! Sääolosuhteet, kova tuuli ja ukkonen, voivat aiheuttaa katkoksia ja muutoksia aikatauluihin.
Tiedustelut ja varaukset puh. 0500 673 966. Tervetuloa nauttimaan Tahkovuoren upeista maisemista