Nilsiän yhtenäiskoulu

Koulumme antaa opetusta vuosiluokille 1–9. Lisäksi kiinteistöissämme toimivat yhteistyössä Nilsiän lukio sekä esiopetus, josta vastaa perusturva.

Koulukiinteistömassa jakaantuu kahteen kortteliin Syvärintien molemmille puolille. Koulun toiminnassa hyödynnetään läheistä liikunta/nuorisotaloa ja kirjastoa.

 

Suurempi kuva.

 

Oppilaita on vajaat 500 ja henkilökuntaa tukipalvelut huomioiden yli 60. Oppilaistamme yli puolet on kuljetusoppilaita.

Koulu huomioi paikkakunnan erityisolosuhteet opetuksessa ja oppituntien ulkopuolisessa toiminnassa. Erikoisuutena koulussamme on valtakunnallinen alppikoulutoiminta.

   

TOIMINTA-AJATUKSEMME

 Haluamme luoda kouluumme viihtyisän, oppimista 
edistävän ja turvallisen ilmapiirin. 
Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden kasvaa 
itseensä luottavaksi, toiset huomioon ottavaksi ja 
vastuuntuntoiseksi ihmiseksi sekä kriittiseksi tiedonetsijäksi. 
Pyrimme siihen, että koulustamme lähtee tulevaisuuteen 
suuntautuvia, työntekoa arvostavia, luovia ja 
elämänmuutoksiin valmiita lapsia ja nuoria.

 

Wilma-palvelin

Yhtenäiskoulun uutiset