Nilsiän kaupungin iltapäivätoiminta

Iltapäivätoimintaa järjestetään koulun työpäivinä maanantaista perjantaihin pääsääntöisesti koulujen tiloissa (Nilsiän yhtenäiskoululla nuorisotalolla). Iltapäivätoiminta on avoinna koulupäivän jälkeen klo 17.00 asti. Lapsen päivän pituus määräytyy yksilöllisesti vanhempien työaikojen mukaan. On tärkeää, että vanhempien tulee sitoutua noudattamaan sovittuja hakuaikoja.

Keskitetty hakuaika seuraavalle toimikaudelle päättyy maaliskuun loppuun mennessä. Toimintaan haetaan lukuvuodeksi kerrallaan. Määräaikaan mennessä saapuneet hakemukset käsitellään ja lähetetään päätös koteihin huhtikuun loppuun mennessä.  

Toimintaan ottamisen perusteet:

- ensisijaisesti toimintaan otetaan erityistuen päätöksen saaneet 1.-2. vuosiluokan oppilaat sekä perusopetuksen 1. luokan oppilaat

- toissijaisena ovat perusopetuksen 2. vuosiluokan oppilaat sekä erityistuen päätöksen saaneet 3.-4. vuosiluokan oppilaat

Paikan saamisesta ilmoitetaan kirjallisesti. Hakemus on sitova. Jos lapselle on myönnetty paikka keväällä, mutta sitä ei syksyllä jostakin syystä enää tarvitsekaan, on paikka irtisanottava etukäteen. Irtisanomisaika iltapäivätoiminnasta on yksi kalenterikuukausi.

Iltapäivätoimintapaikasta peritään erikseen vuosittain päätettävä kuukausimaksu. Jos lapsi osallistuu iltapäivätoimintaan:

-         3h/pv (max. 15h/vk) maksu on 60€/kk tai 

-         4h/pv (max. 20h/vk) maksu on 80€/kk.

-         Jos tuntimäärä ylittää 20h/vk, on lisämaksu ylimenevältä osalta 4€/h kuukaudessa.  

Iltapäivätoiminnan aikana lapselle tarjottu välipala ja tapaturman hoito sisältyvät hintaan. Toimintaan osallistumisesta ei peritä muita maksuja.  Kotiinkuljetusta ei järjestetä koulun taholta.

Iltapäivätoimintasuunnitelma